|
Killan kuulumisia Uskollisuuden Kilta-nimeen liittyy vanhoja perinteitä. Toimintamuotojen kehittäjänä ja nimen keksijänä on ollut Kaarina Kari. Killan johtokuntaa kutsutaan emännistöksi, jonka muodostavat:
Lisäjäseniä valitaan tarpeen mukaan. Emännistössä toimivat pitkään ansiokkaasti Raili Aro ja Hanna Valkama, heille lämpimät kiitokset ahkerasta työstä. Porin Naisvoimistelijoiden Uskollisuuden Kilta on Svolin neljänneksi vanhin kilta, se perustettiin vuonna 1951. Nykyisin Uskollisuuden Kiltoja toimii Suomessa 124. Killan toimintamuotoja ovat erilaiset liikuntaharjoitukset, jäsenillat, retket ja esitelmätilaisuudet. Viime syyskuussa vierailimme Vuojoen kartanossa, tämän syksyn aloitamme tutustumalla Kullaan ruukkialueeseen, lounastamme sisätiloissa ja puutarhassa tanssahdellaan. Lokakuussa tunnelmoidaan kynttiläillassa. Ennen kuin joulupukki tulee, vietetään pikkujoulujuhla, leikitään, lauletaan ja maistellaan jouluruokia. Kiltalaisemme ovat ahkeria kuntoilijoita, useana vuotena peräkkäin olemme olleet kärkisijoilla Svolin suurten seurojen sarjassa, niin viime vuonnakin. Kuntokursseilla ja jäsenilloissa käydään aktiivisesti. Suurin osa kiltalaisistamme oli valmistelemassa Länsi-Suomen sisarpäiviä viime vuoden keväällä. Tutustuimme Keski-Porin kirkkoon ja Rosenlew-museoon sekä kuuntelimme yleislääketieteen erikoislääkäri Timo Rantasen esitelmän ”Toimintakykyiset senioriitat”. Onnistuneeseen tapahtumaan hankittiin ja valmistettiin hienoja arpajaisvoittoja. Käsin virkatut pitsikukat kiinnitettiin 140 osanottajan rintapieleen. Dornbirnin Gymnaestradaan Itävallassa osallistui kahdeksan kiltalaista Porista. siellä esiinnyttiin ja luokan lattialla rinnatusten uinuttiin. Killan toiminta perustuu perinteisiin, yhteisöllisyyteen ja ystävyyteen.
Iloista liikuntasyksyä! Marja-Liisa Myllyniemi Kiltaäiti Viimeksi päivitetty (12.08.2010 11:28) |
Kilta